keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
Tanssijat esittelyssä: Jutta
Jutta on ryhmän urheilullisin ja energiaa tästä naisesta löytyykin suunnattomasti! Jutta on valloittava esiintyjä ja tarkka harjoittelija. Monipuolinen tanssitausta takaa sen, että kaikki tyylilajit sujuvat.
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 22 vuotias Jutta Jyväskylästä
Millainen tanssinharrastustausta sinulla on? Entä esiintymistausta?
Olen harrastanut tanssia pikkulikasta asti. Olen harrastanut monipuolisesti eri tyylilajeja kuten baletti,afro,jazz,street ja lattarit ja showtanssi of course! Kilpailutaustaa minulla on jonkin verran ja nyt viimeisen vuoden ajan on tullut esiintymiskokemusta rutkasti lisää.
Kauan olet ollut Goodies ryhmässä mukana?
Goodiesissa olen tanssahdellut noin. vuoden verran :)
Rakkain/hauskin/karmein keikkamuistosi?
Mitään karmeaa ei onneksi vielä ole tapahtunut, mut hauskin keikka on ollut, ensimmäinen keikkani esitanssimassa Nivalassa :D
Mitä harrastat?
Harrastan tanssin lisäksi kuntosalia ja juoksua myös silloin tällöin :)
Ahdistaako showalan ulkonäkökeskeisyys?
Miten koet arvostelevan silmän alla olemisen esiintyessä?
Arvostelu ei ahdista. On mahtavaa kun saa positiivista palautetta tekemisestään mutta myös negatiivinen tai kriittinen palaute on hyvästä, se kasvattaa! Ja niinkuin, Ritu sanoi että ei kannata ottaa aina kaikkia kommentteja nii ihteensä :)
Mitä hyvää/huonoa showtanssijana oleminen on antanut sinulle?
Showtanssijana oleminen on huippua! Saa tehdä sitä mitä rakastaa sydämensä pohjasta ♥ Itsetuntoa tämä on myös vahvistanut todella paljon, uskaltaa luottaa itseensä ja luottaa siihen että on oikeesti hyvä siinä mitä tekee :)
Loppuuko tanssiminen jossain vaiheessa?
Toivottavasti ei lopu! Kyl mä kasikybäsenäki joraan muut mummot pöydän alle ;)
Mikä on ollut tähän astisen elämäsi huippuhetki?
Huippuhetkiä on paljon, vaikee mitään yksittäistä nimetä :) mut goodies kuuluu siihen myös ♥
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Jutta = Aina äänessä, huolehtivainen, ahkera ( Blondi laitto ekaan kaks sanaa,sorry)
Mikä biisi tanssituttaa tällä hetkellä?
Nyt tanssituttaa Mini Vivan - i left my heart in Tokyo ♥
Tanssijat esittelyssä: Miia
Miia on Goodiesin alkuperäisjäseniä ja Joensuun lahja Jyväskylälle ;) Miia on todella näyttävä esintyjä ja taitava tanssija, jonka olemus saa sukat pyörimään jaloissa.
Kuka olet ja mistä tulet?
Moikka! Oon Miia, 26-vuotias lähihoitsu Jyväskylästä:)
Millainen tanssinharrastustausta sinulla on? Entä esiintymistausta?
Tanssia oon harrastanut ala-asteelta lähtien, aloitin kilpatanssilla ja vuosien varrelle on tullut monet muut tanssilajit tutuiksi. Tiiviimmin olen harrastanut jazz- sekä showtanssia, joiden kautta olen eniten saanut esiintymiskokemusta kilpailujen ja tanssikeikkojen myötä!
Kauan olet ollut Goodies ryhmässä mukana?
Goodieseissa oon ollut mukana alusta alkaen, päivääkään en pois vaihtais!!! :)
Rakkain/hauskin/karmein keikkamuistosi?
Erityisesti monet kesän keikat on jääny mieleen, kuten neste oil rallien vkonloppu ja muutamat ulkoilmatapahtumat! Ihanimpia muistoja syntyy siitä, kun saa näiden tyttöjen kanssa tätä juttua tehdä, kuitenki keikoilla vietetään tiiviisti aikaa yhdessä kun reissataan pitkin suomea;)
Mitä harrastat?
Tanssin lisäksi tykkään matkustella, kerran kaks vuodessa on aina päästävä reissuun etelään sekä suomessaki on ihana ottaa vaan auto alle ja reissata eri kaupungeissa. Lenkkeily vie ajoittain kunnolla mennessään sekä leffojen kattelu on mulle intohimo:)
Ahdistaako showalan ulkonäkökeskeisyys? Miten koet arvostelevan silmän alla olemisen esiintyessä?
En ahdistu arvostelusta, koska se kuuluu asiaan ja tämä showala on TODELLA ulkonäkökeskeinen!!! On osattava ja sitä oikeastaan oppii ottamaan oikeanlaisesti vastaan niin sen positiivisen kuin sen negatiivisenkin palautteen!!
Mitä hyvää/huonoa showtanssijana oleminen on antanut sinulle?
Showtanssijana oleminen on yks mahtavimmista jutuista mun elämässä!! Tää kaikki mitä tähän showryhmässä olemiseen kuuluu, on opettanut mua ihmisenä todella paljon, oon saanut miljoonia uusia kokemuksia, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja ennenkaikkea saanu näistä tytöistä vuosien saatossa uskoisin läpi elämän olevia ystäviä♥
Loppuuko tanssiminen jossain vaiheessa?
Tuskin tanssimista lopetan kokonaan koskaan, jollain tasolla eiköhän tuo jatkune sinne asti kun henki vielä pihisee:) tuun siis oleen se mummo, joka joraa vanhainkodissa vaikka pyörätuolin kans;)
Mikä on ollut tähän astisen elämäsi huippuhetki?
Huippuhetkiä on vuosien varrella kertynyt monia, goodiesin lisäksi pidän hyvinä hetkinä esimerkiksi muuttoa kotiseudulta Joensuusta tänne Jyväskylään, jossa alkoi ihan toisenlainen elämä uusine tuulineen.. vaikkakin yksi huippuhetki voipi olla tulevaisuudessa muutto takaisin kotiseudulle ja perustaa sinne perhe jne:)
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Miia= ystävällinen, tulinen, (tyypillinen) oinas;)
Mikä biisi tanssituttaa tällä hetkellä?
Nyt tanssituttaa Innan biisit, nam♥
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Tanssijat esittelyssä: Mazo
Mazo on hurjan energinen ja pirteä tapaus, joka hauskuuttaa harkoissa ja keikoilla meitä muita hulvattomilla jutuillaan. Mazolla on loistava vartalon liikekieli ja rytmitaju. Mazo on erittäin luotettava ja ahkera työntekijä. Esiintyjänä hän on itsevarma ja valloittava!
Kuka olet ja mistä tulet?
Hei olen porukan "mummo" 34v Mazo Jyväskylästä;)
Millainen tanssinharrastustausta sinulla on? Entä esiintymistausta?
Olen tanssinut jazzia, flamencoa, streettiä ja vakiotansseja. Olen ollut esitanssijana edesmenneessä Topikatissa. Joitakin esiintymisiä ja kilpailuja takana.
Kauan olet ollut Goodies ryhmässä mukana?
Goodiesissa ollut mukana viime kesästä saakka.
Rakkain/hauskin/karmein keikkamuistosi?
Hmm,se joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.Hauskaa meillä on aina keikoilla.
Mitä harrastat?
Tällä hetkellä harrastaminen on jäänyt vähälle mut hyötyliikuntana pyöräilyä 5 pvnä/vk 20 km työn ja kodin väliä. Goodiesien harkat. Kevään korvalla toivon saavani aikaa mennä taas salille ja juoksemaan.
Ahdistaako showalan ulkonäkökeskeisyys? Miten koet arvostelevan silmän alla olemisen esiintyessä?
Kestän kritiikkiä ja mulla on hyvä itsetunto. Kritiikki kuuluu alaan eikä kaikkea kannata ottaa niin tosissaan.
Mitä hyvää/huonoa showtanssijana oleminen on antanut sinulle?
Koska olemme showryhmä niin tärkeää on yhteen hiileen puhaltaminen ja meillä onkin erinomainen porukka.
Mikä on ollut tähän astisen elämäsi huippuhetki?
Lasteni syntymät tietty ja kun on ollut mahdollisuus nähdä maailmaa.
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Mazo= suorasanainen, tulinen, energinen

torstai 25. maaliskuuta 2010
Tanssijat esittelyssä: Ritu
Ensimmäisenä esittelyssä on tanssijamme Ritu. Miljoona halausta ja rutkasti onnea Ritu ja Jarno tänään syntyneestä tyttövauvasta! :)
Ritu on kiistatta motivoitunein tanssijamme, häntä ei ole pitänyt harjoituksista pois koskaan 50 kilometrin harkkamatka tai mikään muukaan syy, viime viikkoon asti mamagoodie oli treeneissä mukana. Ritu on äärimmäisen tarkka ja vahva tanssija, häneltä taipuu kaikki tanssit helposti. Esiintyjinä Ritu on erittäin ilmeikäs ja hänestä todella näkee, että hän nauttii lavalla olosta.
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen 21 vuotias Ritu Hankasalamelta. Perheeseeni kuuluu aviomies ja lapsi :)
Millainen tanssinharrastustausta sinulla on? Entä esiintymistausta?
Tanssia olen harrastanut aktiivisesti useamman vuoden ja monet eri tyylilajit ovat tulleet tutuiksi ;) Tanssin kautta olen esiintynyt muutaman vuoden. Musiikin kautta muuten (mm. bänditoimintaa..) olen esiintynyt 10 vuotta :)
Kauan olet ollut Goodies ryhmässä mukana?
Goodiesien riveissä on tullut pyörittyä alusta alkaen ♥
Rakkain/hauskin/karmein keikkamuistosi?
Ehdottomasti paras keikkamuisto on Porin Smbf- tapahtumasta kesällä 2008. Mukaan mahtui semmosta meininkiä, ettei kehtaa edes mainita :DD Karmeinta keikkamuistoa ei taida ollakaan.
Mitä harrastat?
Harrastan pääasiassa showtanssia ja tankotanssia. Myöskin pyöräily ja juoksu on mukavaa :)
Ahdistaako showalan ulkonäkökeskeisyys?
Showala on karua bisnestä ja ulkonäköpaineet voivat olla joskus melkoiset, mutta omana kauniina itsenään kun menee eteenpäin niin johan toimii :)
Miten koet arvostelevan silmän edessä olemisen esiintyessä?
Arvostelevien silmien edessä esiintyminen.. Hmm, sanotaanko näin että meitä on moneen junaan ja ainahan palaute on hyvästä ja siitä oppii jotain uutta. Mutta toki löytyy myös hieman "kateellisia" silmäpareja joiden kommentteja ei kannata ottaa aina tosissaan, onneksi näitä on kuitenkin vähemmän :)
Mitä hyvää/huonoa showtanssijana oleminen on antanut sinulle?
Showtanssijana oleminen on ollut parhaimpia asioita elämässä mitä on sattunut eteen. Rakastan esiintymistä, keikoille laittautumista ja sitä pientä jännitystä joka kerta ennen keikkaa :)
Loppuuko tanssiminen jossain vaiheessa?
Tanssiminen ei lopu toivottavasti koskaan. Iän myötä varmasti vähenee, mutta ei sitä tarvitse koskaan lopettaa :)
Mikä on ollut tähän astisen elämäsi huippuhetki?
Elämäni huippuhetki on varmasti ollut oma lapsen saaminen ja aviomieheni. Ja Goodies tietenkin♥
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Ritu = Rempseä, suorasanainen ja ahkera.
Mikä biisi tanssituttaa tällä hetkellä?
Ei ole yhtä ainutta biisiä mikä nyt vetäisi tanssimaan, mut "Fintelligens - Mikä Boogie" tuntuu nyt aika hyvältä :)

Treenausta
Eiliset treenit oli loistavat ja hiki lensi!;) Harjoittelemme tällä hetkellä Krista Honkosen meille tekemää showtanssia Christina Aguileran biisiin Fighter. Ohessa vähän osviittaa koreografiasta, tosin kaanonit ja nostot ei tässä videossa näy kun Krista tanssii yksin ja Anna jammailee yhden harkkakerran jälkeen taustalla :)
Teemme suurimman osan koreografioista itse, mutta tämän vuodenkin showssa on kaksi koreografiaa ulkopuolisilta koreografeilta. Elixialta tuttu Elina Ahokas teki meille ihanan afrotyylisen showtanssin Rahmanin O Saya kappaleeseen ja Kristalta tuli tosiaan tämä Fighter. Käytämme yleensä silloin ulkopuolisia koreografeja kun haluamme jonkun teeman tai kappaleen, johon itse emme vain inspiroidu tekemään sarjaa.
On virkistävää saada ihan ulkopuoliselta välillä "kortsuja" :)
Ideoimme "taistelija"teeman, jonka introssa nähdään karatesta tuttuja katasarjoja muutettuna tanssillisiksi Lord Of The Ringsin musiikin avulla. Veljeni on ollut karaten opettaja, joten saimme häneltä apua intron tekoon. Teema jatkuu oheisella Fighter tanssilla, jossa teemaa jatkaa siihen sopiva asustus ja kepit.
Millaisia teemoja te tahtoisitte nähdä showtanssiesityksissä?
Mikä kappale olisi mahtavaa nähdä ilmennettynä tanssin keinoin?
<3 Tuuli

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Showesityksen rakentaminen ja harjoittelu
Goodiesilla on erilaisia showkokonaisuuksia ja niiden sisältö suunnitellaan yleisöä ajatellen. Tällä hetkellä valikoimasta löytyvät Goodielicious 2010, Goodies Rock Cop ja Goodies Day showt. Tottakai joulun alla rakennamme uuden pikkujoulushown ja teemme myös kokonaan uusia showkokonaisuuksia tilaajien toiveiden mukaan tarvittaessa.
Goodies show on paljon muutakin kuin tanssia, sillä pyrkimyksenämme on tarjota viihdettä. Show rakentuu ryhmän koreografiaosuuksista (joista esimerkkejä allaolevissa videoissa), teatraalisista sisääntuloista ja sooloista. Showmme sisältävät erilaisia teemoja, joita ilmennetään vaatetuksen ja musiikin avulla, jotta katsojan mielenkiinto säilyy kokoajan. Vaatetuksella ja biisivalinnoilla on siis myös todella tärkeä osa shown rakentumisessa, ainoastaan näyttävät liikkeet eivät riitä. Myöhemmin esittelemme täällä postauksissa jokaisen shown erikseen.
Goodies tanssijat harjoittelevat vuoden aikana noin kaksikymmentä uutta koreografiaa. Niitä harjoitellaan tarkasti yhteen ja Goodies tanssijan onkin osattava monenlaisia tanssityylejä ja muistettava monia eri koreografioita. Maustamme kaikki tyylit showtanssilla, joten emme edes lähde kilpailemaan ainoastaan tietyn tanssilajin esiintyjien kanssa. Koreografiamme sisältävät afro ja lattarityylisiä tansseja sekä streetiä ja nykytanssia showvaikuttein.
Goodies ei ole kilpaileva ryhmä eli panostamme kaupalliseen esiintymiseen ja viihteen tekemiseen. Harjoittelemme 2-3 kertaa viikossa, noin kaksi tuntia kerrallaan.
Tässä vähän videomateriaalia Merenguesta ja Ciaran Get Up showtanssista. Molemmat koreografiat ovat kyllä muokkautuneet vielä videoiden oton jälkeen. Onkin erittäin tärkeää kuvata koreografioita, jotta niitä voi kehittää kokoajan ja tottakai videolta on hyvä seurata tanssijoiden henkilökohtaista kehitystä.
Merengue
Tanssija ei ole koskaan valmis ja vaikka Goodiesin jäsenillä on pitkät tanssitaustat, niin oppiminen ei lopu koskaan. On myös erittäin tärkeää arvostaa toisia tanssijoita ja esiintyjiä. Vain toinen esiintyjä voi ymmärtää toista esiintyjää. Goodies esimerkiksi fanittaa Lola's Pussycatsia, Dazzlareita ja Latin Show Dancersia, jokaista eri syistä ja monista syistä. On tärkeää arvostaa muita alan tekijöitä ja samalla löytää oma paikkansa ryhmien joukossa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin tehdä omaa juttuaan ja nauttia siitä. Goodies tanssijoilla onkin aivan loistava asenne ja ryhmässä on ihana tehdä töitä. Meidän porukka rokkaa!:)

tiistai 23. maaliskuuta 2010
Promootiokuvaukset
Mika Luomansivu kuvasi ryhmämme uudet promootiokuvat. Tässä viimeistellyt otokset.
Goodielicious 2010, 5 Girls
Goodielicious 2010, 4 Girls
Goodies Rock Cop
Goodies Day
Goodies Beach
Goodies on tulevana viikonloppuna Perjantaina 26.3 ja Lauantaina 27.3 Shakerissa promotöissä, tulkaapahan moikkaamaan :) Ja muistakaa käydä myös Paviljongissa Elämysviikonlopun messuilla, RVM:n promopisteestä voitte tulla bongaamaan allekirjoittaneen :)

perjantai 19. maaliskuuta 2010
Goodies @ Locomo Rock the F**?* Fashion 12.3 Circus, Helsinki
Tervetuloa Tanssiryhmä Goodiesin blogiin! Kirjoittelemme tänne keikkafiiliksiä, lisäilemme harkka- ja keikkavideoita ja kerromme kaikista ryhmää koskevista uutisista täällä.
12.3 oli kevään suuri muotitapahtuma yökerho Circuksessa Helsingissä. Goodies esitanssijat Allu ja Jonna eli Jollu olivat esiintymässä tapahtumassa. Tytöt esitanssivat ja toimivat näytöksessä malleina. Tapahtuma oli todella onnistunut ja tytöt saivat kovasti kiitosta esiintymisestään :)
Tässä kuvamateriaalia:
Kuvat Jussi Ratilainen, www.juspic.com
Ja nämä kuvat ovat Jonnan kameralta:
Tapahtumassa soitti X-Factorista tutun Christianin Random Eyes bändi ja poikien kanssa sovittiinkin yhteistyöstä. Muistakaa kannustaa Christiania X-factorissa ja hänen faniryhmäänsä facebookissa voi liittyä tästä.
Goodiesin Facebook faniryhmään voitte liittyä täällä.
Ryhmämme uudet nettisivut valmistuvat Martti Pohjosahon toimesta ensi viikon aikana, be tuned!;) www.goodiesweb.com
<3Terkuin Tuuli

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)