Eiliset treenit oli loistavat ja hiki lensi!;) Harjoittelemme tällä hetkellä Krista Honkosen meille tekemää showtanssia Christina Aguileran biisiin Fighter. Ohessa vähän osviittaa koreografiasta, tosin kaanonit ja nostot ei tässä videossa näy kun Krista tanssii yksin ja Anna jammailee yhden harkkakerran jälkeen taustalla :)
Teemme suurimman osan koreografioista itse, mutta tämän vuodenkin showssa on kaksi koreografiaa ulkopuolisilta koreografeilta. Elixialta tuttu Elina Ahokas teki meille ihanan afrotyylisen showtanssin Rahmanin O Saya kappaleeseen ja Kristalta tuli tosiaan tämä Fighter. Käytämme yleensä silloin ulkopuolisia koreografeja kun haluamme jonkun teeman tai kappaleen, johon itse emme vain inspiroidu tekemään sarjaa.
On virkistävää saada ihan ulkopuoliselta välillä "kortsuja" :)
Ideoimme "taistelija"teeman, jonka introssa nähdään karatesta tuttuja katasarjoja muutettuna tanssillisiksi Lord Of The Ringsin musiikin avulla. Veljeni on ollut karaten opettaja, joten saimme häneltä apua intron tekoon. Teema jatkuu oheisella Fighter tanssilla, jossa teemaa jatkaa siihen sopiva asustus ja kepit.
Millaisia teemoja te tahtoisitte nähdä showtanssiesityksissä?
Mikä kappale olisi mahtavaa nähdä ilmennettynä tanssin keinoin?
<3 Tuuli
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
kiva uusi kortsu! tulee varmasti upee kun kaikki ihanat goodiesit sen vetäsee, jess!! ;) love ya girls!
VastaaPoistaMiia: we love you too :) tossa on siisti jeesusnosto ja kaanonjuttuja ja meillon sellaset hopeet siistit kepit :)
VastaaPoistaVaaditteko tanssijalta pitkän tanssikokemuksen? Vai riittääkö pelkkä palava kiinnostus tanssiin ja esiintymiseen?
VastaaPoistaJasssi: Kyllä tanssitaustaa pitää olla, koska opettelemma koreografioita nopealla tahdilla. Vaikka koreografiamme ovat ensisijassa näyttäviä, kuin teknisesti taitavia, niin jonkin verran tekniikkaakin pitää osata. Tottakai jotkut voivat olla luonnostaan loistavia tanssijoita ilman koulutustaustaa, sitä en kiellä. Kannattaa lähettää kuvallinen hakemus info@goodiesweb.com niin otamme yhteyttä ja voit tulla kokeilemaan treenejä :)
VastaaPoista